Jukka Korhosella vahva ajo SM-sarjan päätösrallissa

Ralli SM:n kilpailukausi ajettiin päätökseen viikonloppuna Keravan ympäristössä, jolloin tasaisimmat sekuntikamppailut nähtiin kaksivetoisten luokissa. Jukka Korhonen ajoi vahvan rallin sijoittuen Ford Fiesta R2:lla SM3-luokassa toiseksi ja voittaen Fiesta SportTrophy -luokan.

Korhonen ja uusi kartanlukija Tapio Suominen aloittivat kilpailun kolmannella sijalla, ja rallin puolivälissä ero kärkeen oli 4,7 sekuntia ja toiseen sijaan 3,2 sekuntia.

- Muuten olen kisan alkuun tyytyväinen, mutta hitaissa mutkissa ja risteyksissä kenties häviän muutamia tärkeitä kymmenyksiä, Korhonen arveli huoltotauolla.

Tasainen kamppailu jatkui rallin toisella puoliskolla, jonka päätteeksi nilsiäläinen onnistui nousemaan toiseksi korkeimmille SM-pisteille.

Maaliin 10 erikoiskokeen jälkeen Korhonen saapui tasan viisi sekuntia Joonas Lindroosin perässä, mutta ohitti merkkikaveri Andreas Ambergin 2,6 sekunnilla, joka takasi Ford Fiesta -merkkiluokan ykkössijan.

- Tämä oli varmasti kauden tasaisin sekuntikamppailu. Tulokseen voin olla tyytyväinen, kun tällä kertaa ei olisi mistään pystynyt löytämään noita viittä sekuntia.

- Teimme tiimin kanssa muista poikkeavan rengasvalinnan viimeiselle asfaltilla ajetulle erikoiskokeelle. Käytin siellä eturenkaina asfalttipyöriä, mutta vastaavasti rallin aikana sain käyttää kaksi sorarengasta vähemmän kuin kilpakumppanit.

- Rengastaktikointi toi huippuajan viimeiselle EK:lle, jossa olin selvästi nopein kaksivetoinen ja vain kaksi nelivetoista S2000-kilpuria oli minua nopeampi, Korhonen päätti.