Korhonen tähtää hopealle Brittisarjan päätösrallissa

Britannian rallisarjan viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Jukka Korhonen lähtee hakemaan soralla ajettavasta päätöskisasta menestystä Skoda Fabia -kilpurillaan.

Nilsiäläinen on ollut läpi kauden toisena R2-luokan sarjapisteissä, mutta teknisestä viasta johtunut keskeytys edellisessä osakilpailussa laski sarjasijoituksen kolmanneksi.

- Hyvillä mielin lähden pitkän tauon jälkeen Englannin soralle, kun sarjan kaksi edellistä kisaa ajettiin asfaltilla. Oman luokan pohja-aikoja olen pystynyt ajamaan kaikissa osakilpailuissa, joten kärkeen toki tähdätään tälläkin kerralla, Korhonen myönsi.

- Hyvä tavoite tähän kisaan on se, että kärkipään sijoituksen myötä pystyisin nousemaan takaisin sarjapisteissä toiseksi.

Ralli alkaa jo perjantai-iltana ajettavalla yli 20-kilometrisellä erikoiskokeella. Jukka Korhonen ja kartanlukija Marko Salminen starttaavat oman luokan ensimmäisenä autona reitille. Lauantaipäivän ohjelmassa on yhteensä noin 80 EK-kilometriä.

Pirellin väreissä olevalla Skodalla kilpaileva kaksikko on tällä kertaa rallin ainoa suomalaisautokunta, kun kauden aikana brittisarjan kisoissa on nähty parhaimmillaan neljä suomalaista paria.

- Luokan mestaruuden jo varmistanut Elfyn Evans on valmistautumassa Ranskan MM-ralliin, joten kaikkein kovin kilpakumppani on nyt rivistä pois. Meillä ei ole sarjasijoituksen kannalta enää mitään hävittävää, vain voitettavaa, Korhonen päätti.