Korhonen luokkavoittoon Walesin MM-rallissa

Britannian rallisarjan mestarit Jukka Korhonen ja kartanlukija Marko Salminen saavuttivat Walesin MM-rallissa tuloksellisen tavoitteensa, vaikka kilpailullisesti ralli ei sujunutkaan kaksikon osalta suunnitelmien mukaan.

Korhonen johti WRC3-luokkaa Citroen DS3-autollaan ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, kohtasi sen jälkeen ongelmia, mutta kirjasi lopulta ylivoimaisen luokkavoiton reilulla seitsemällä minuutilla. Kaksi rengasrikkoa ja tekniset ongelmat veivät kuitenkin mahdollisuuden kamppailla kaksivetoisten luokan kärjessä. Rallin kokonaistuloksissa Korhonen oli viidenneksi nopein etuvetoinen.

Nilsiäläinen putosi luokkansa kärjestä kolmanneksi rengasrikon takia, mutta nousi toisena päivänä uudelleen johtoon kahden kilpakumppanin (Bryan Bouffier ja Keith Cronin) ulosajojen vuoksi.

- Toinen päivä oli meille vaikein, kun vaihdelaatikko hajosi heti aamun ekalla pätkällä. Menetimme jaksottaisesta vaihdelaatikosta kolmosvaihteen ja se hidasti menoa minuuttitolkulla, kun suurempia vaihteita oli hankala saada päälle, Korhonen selvitti.

- Jouduimme ajamaan koko päivän rikkinäisellä autolla, kun vasta illan huollossa se korjattiin. Lauantaina onneksi pääsimme ajamaan puhtaan päivän ja myös sunnuntaina olimme hyvässä vauhdissa.

Neljän kilpailupäivän ja 22 erikoiskokeen jälkeen Korhonen palkittiin siis WRC3 -luokan täysillä MM-pisteillä sekä Citroen Top Driver -sarjan kolmospalkinnolla.

- Tuloksellisesti tavoite toki täyttyi, mutta kilpailullisesti ei, kun tekniset murheet hidastivat menoa ja veivät parhaan terän. Tämä oli pitkä ja vaativa kilpailu, joka oli myös ensimmäinen Suomen ulkopuolella ajamani MM-ralli.

- Tästä sain paljon oppia, josta on varmasti hyötyä jatkossa. Ensi kauden suunnittelu on jo aloitettu ja töitä tehdään kovasti sen eteen, että pääsisin jatkossakin ajamaan näitä kansainvälisiä rallikisoja, Korhonen summasi.